Milloin kaivurit palaavat Soinilansalmeen?

Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Länsi-Savo, Itä-Savo

 

Yllä oleva otsikko on Etelä-Saimaan kolumnistani kesältä 2000. Se oli ensimmäisiä kolumnejani. Siitä lähtien olen kirjoittanut säännöllisesti Kaakkois-Suomen lehtiin.

Kirjoitin kolumnin paikallisesta asiasta: pengertiestä Ruokolahden Äitsaaresta Härskiänsaareen. Tie oli kyllä tarpeellinen, mutta ennakoin, että pengertä olisi vielä avattava, jotta vesi virtaisi paremmin, eivätkä ympäröivät vesialueet rehevöityisi.

Kun minut valittiin kansanedustajaksi 2003, kirjoittaminen tietenkin jatkui. Suora viestikanava ihmisille on ollut ensiarvoisen tärkeä. Kolumneissa olen voinut tehdä aloitteita tulevaan tai yrittää perustella ymmärrettävästi ikäviäkin päätöksiä.

Aiheet ovat vaihdelleet paikallisesti tärkeistä jutuista valtakunnan poliittiseen miekkailuun hallituksen ja opposition välillä. Asiat eivät ole mustavalkoisia. On hyvä, että kaikki kantit tulevat valotetuiksi. Myös työn kansainvälistä ulottuvuutta on mielestäni tärkeää avata esimerkiksi ilmastopolitiikan kirjoituksilla.

Vaalipiirin tärkeitä hankkeita olen myös käsitellyt ja ilokseni monet asiat ovat menneet eteenpäin. Kaakkois-Suomi on saanut ison siivun liikennerahoista, joilla suuria ja pienempiäkin kohteita on pantu kuntoon. Raja-asemat toimivat. Imatra-Luumäki kaksoisraide rakennetaan. LUT porskuttaa. Metsäteollisuus on taas tulevaisuuden ala.

Mutta aika muuttuu ja lehden sisältö muuttuu. Nyt ministerien kolumneista luovutaan. Omalla kohdallani tapahtuu myös suuri muutos. Neljä kautta Kaakkois-Suomen kansanedustajana on ensi vuonna ohi. Se on ollut antoisaa aikaa ja kiitän luottamuksesta, joka työn on mahdollistanut. Seuraavissa vaaleissa olen ehdolla ja ihmisten luottamusta hakemassa Helsingin vaalipiirissä. Aika näyttää miten äijän käy.

Tämä oli siis viimeinen kolumni, ainakin tällä erää. Kiitän toimitusta palstatilasta vuosien ajan ja lukijoita paitsi ajastanne, myös palautteestanne.

Ai niin. Tänä vuonna ne kaivurit palasivat Soinilansalmeen. Pengertiehen lisättiin 80 metrin pituinen silta-aukko. Tällä korjauksella virtaus paranee ja vesialueen rehevöitymisen pitäisi päättyä. Joskus asiat ottavat kauemmin, mutta luovuttaa ei pidä.

Jaa juttu SoMessa: